lauantai 31. joulukuuta 2011

Minna Juti - ilmestys Glorialle?

Kuva: sanomamagazines.fi
Kohtalon hetket ovat käsillä kun sain tammikuun Glorian käsiini. En ole uskaltanut vielä avata lehteä, vaan päätin tarkastella ensin Glorian päivittyneitä nettisivuja ja jättää lehden analysoinnin rauhassa ensi vuoteen. En malta kuitenkaan olla innostumatta, sillä nyt on Glorian viimeinen hetki kääntää kurssi takaisin oikeaan suuntaan.

Tottakai tiedostan, että Minna Juti on erittäin kovassa paikassa aloittaessaan Glorian päätoimittajana. Kovimmassa, missä hän on koskaan ollut. Tehtävä on suuri ja Gloria kaipaa vahvaa johtamista. Nettisivut näyttävät ainakin päivitysten myötä entistä paremmilta ja uusi päätoimittaja on ottanut palstatilaa etusivulta. Bravo!

gloria.fi - pääkirjoitus: uusi vuosi uudet haaveet
gloria.fi - viikon_varrelta: ja paras kirja on

Muutosten ei kuitenkaan tulisi jäädä tähän, vaan esimerkiksi etusivulla pullottavia blogeja pitäisi muuttaa. Päätoimittajan ahkera blogaus on erinomainen askel, mutta siirtäisin ainakin Ira Wichmannin ja Lenita Airiston pois naputtelijoiden listalta. Korvaisin myös välittömästi tekopirteät Disney-tyylitellyt pärstät tyylikkäämmillä valokuvilla. Tuomas Enbusken palkkaaminen kolumnistiksi on oivallus, joskaan ei aivan riskitön sellainen. Enbuske on osoittanut taitonsa hyvänä kirjoittana, mutta hän on toisaalta arvaamaton toiminnassaan. Hän on muun muassa avoimesti kritisoinut arvoja, jotka ovat olleet osa Gloriaa.

Minna Jutin uudet saappaat ovat suuret, mutta toivon kaikesta sydämestäni hänen onnistuvan. Yritän saada Minnasta alkuvuoden aikana haastattelun tai laajemman jutun tänne ja on varmaa, että seuraan Gloriaa entistäkin tarkkaavaisemmin.

Haluan samalla myös muistuttaa vielä hetken avoinna olevasta kilpailusta. Osallistujia on ollut runsaasti ja vastaukset ovat olleet kiinnostavia. Kiitän jo etukäteen kaikkia osaanottajia ja toivottaa onnea arvontaan.

Samalla haluan toivottaa hyvää alkavaa vuotta. Vuosi 2012 tulee olemaan blogin osalta merkittävä, sillä pieniä uudistuksia on luvassa. Toivottavasti suomalainen muotiteollisuus kehittyy ensi vuonna entisestään ja toivottavasti vuosi 2012 on muodin osalta entistä uskomattomampi. Sitä ennen, nauttikaa!

tiistai 27. joulukuuta 2011

"Vuoden parasta aikaa"





Hyvä ystäväni soitteli minulle eilen ja jutteli varmaan puolen tunnin verran alennusmyynneistä. Hänestä ne ovat vuoden parasta aikaa ja nyökyttelin salaa niin voimakkaasti, että niska on ollut koko päivän kipeä. Alennusmyynneissä yhdistyy melkeinpä kaikki shoppailun parhaat puolet ja sitä voisi jopa romantisoituna pitää sosiaalisena tapahtumana, joka kerää erilaiset ihmiset yhteen samojen laarien ääreen shoppailemaan muun muassa vaatteita.

Tuskin on kovinkaan suuri salaisuus, että on itse ollut alennusmyyntien suuri ystävä. Perinteisesti miehet eivät ole juurikaan kiinnostuneet muodin ostamisesta ja vielä vähemmän alennusmyynneistä. Viime kesänä alennusmyynneissä samoja Jumbon Stockkan vaatekasoja tonki muuan Jaakko Selin ja keskustassa puolestaan hyppelehti tarjousten hullaannuttama Jorma Uotinen. Tavalliset tallaajat ovat jääneet perinteisesti kotiin. Nyt kuitenkin kaikki on muuttumassa ja kuten YLE:n illan uutisista kuulimme on miesten puketuminen heräämässä täällä kylmässä pohjolassa. Tästä hyötyvät niin miehet kuin myös puolisot, siskot ja äidit, jotka voivat ehkä viimein huomata miesten oppivan pukeutumaan paremmin.

Ja asiaan, tuli sitä taas tänään tehtyä hetkinen lenkki Helsingin ydinkeskustassa. Ihmisiä oli liikkellä varsin runsaasti ja joissain paikoissa jopa ruuhkaksi asti. Muodin parissa työskennelleenä voisin pitää tuotevalikoimaa kohtuullisena. Alennukset olivat tyydyttäviä ja tuotteita oli tarjolla noin yleisesti runsaasti. Itse herään vasta kun alennukset ovat 40% tietämillä tai yli sen. Olen ostanut paljon klassisia tuotteita ja etenkin farkut, hyvät nahkakengät sekä yleinen bisnespukeutuminen ovat kuuluneet omiin suosikkeihini. Parhaat alennukset tuntuvat kuitenkin siirtyneen nettiin ja kansainvälisiin verkkokauppoihin. 

Laadukkaita merkkituotteita voi saada hyvillä alennuksilla ja ainakin Englannissa ja Italiassa on tuotteista nyt ylitarjontaa. Ehkä taantuma on syypää, mutta kuluttajat voittavat, sillä nyt varastoissa on perinteisiä alennusmyyntejä enemmän täytettä ja tuotteita riittää pidemmäksi ajaksi kuin tälle päivälle tai huomiselle. Toivon kaikille onnea tarjousten metsästämiseen ja muistutan jälleen klassisen pukeutumisen eduista!

Toivottavasti kaikilla oli myös rentouttava joulu. Omista paketeistani kuoriutui muun muassa Kenzon upeita tuoksuja ja hemmottelulahjakortti kylpylään. Kyllä nyt taas kelpaa odottaa tammikuun uusia haasteita.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Pertti Palmroth - yhden aikakauden loppu ja jouluterveiset

Niin mukavaa kun olisi päättää sesonki positiivisssa merkeissä on nostettava esiin yhden suomalaisen muotimaailman tärkeimmän jäsenen siirtyminen historiaan. Pitkään taloudellisissa vaikeuksissa ollut Pertti Palmroth on asetettu konkurssiin, vaikka tuoreimman tiedon mukaan yritys aikoo valittaa konkurssipäätöksestä. On kuitenkin oltava realisti ja todettava, että tähän päättyi yksi suomalaisen muodin aikakausi. Viimeiset vuodet ovat olleet tiukkaa taistelua ja kaikki keinot on käytetty Kiira Korven palkkaamista myöten, mutta tulokset jäivät heikoiksi.

Palmrothin tuotteita on kritisoitu tätimäisiksi ja vanhanaikaisiksi tai milloin mikskin. Itse näen asian vähän eri tavalla, sillä ilman tätä yritystä suomalainen muotiteollisuus ei olisi nykyisessä tilassaan. Palmrothin kengät tekivät Suomea tunnetuksi maailmalla ja erityisesti lentoemäntien käyttämät saappaat olivat ja ovat yhä käsite. Suomalaisen kenkäsuunnittelun joutsenlaulu. Surussa tätä konkurssiuutista on katsottava. Kaikki kuitenkin kestää aikansa ja nyt jos koskaan meidän minnaparikoiden ja muiden haastajien on noustava täyttämään suomalaisen kenkämuodin eturintamaa entistä voimakkaammin.

Jos jostain kumman syystä pukin paketit jäävät odotettua heikommiksi muistutan meneillään olevan kilpailustani. Pyyntöjen vuoksi olen avannut kommentoinnin, joten nyt pääsee vastaamaan myös ilman Googlen tunnuksia ja ottaen huomioon osallistujien määrän voi nyt hyvällä todennäköisyydellä saada shoppailurahaa Stockkalle muhkean lahjakortin myötä, ensi vuoden muoti-opuksen yksissä lehdissä tai vaikka se ilmaisen lounaan. Kilpailu päättyy tammikuun ensimmäinen päivä, joten aikaa on vielä ruhtinaallisesti.

Lopuksi haluan toivottaa rauhaisaa joulua! Palaan asiaan heti joulun jälkeen uudet asiat mielessä, sitä ennen on aika rauhoittua ja ladata akkuja.

Muotisuunnittelusta Suomen seuraava menestyskonsepti?

Näin tänä aamuna mielenkiintoisen uutisen, jossa haastateltiin muotoiluasiantuntija ja desingkonsultti Kaj Kalinia. Hän povaa suomalaisen vaatemuotoilun nousevan tulevaisuuden design-veturiksi, mutta hän haluaa siirtää nämä lahjakkuudet katulamppujen ja sairaaloiden pariin.

Toistan taas itseäni ja totean, että on hyvä kun näitä nimiä nostetaan esiin ja suomalaisen muotisuunnittelun tilaa pohditaan. Täytyy kuitenkin muistaa realiteetit. Kuinka moni esimerkiksi Pariisissa tai Milanossa tuntee Katri Niskasen tai Mert Otsamon? Tuskin kovin moni. Askeleita on otettava, ennen kuin Suomesta tulee mikään vaatedesignin mekka. Työtä on ihan hirvittävästi ja kilpailu on kovaa. Askeleet ovat pieniä, mutta jokainen on aina saavutus.

On jännä idea yrittää siirtää näitä suunnitelijoitamme tekemään muuta kuin vaatteita. Vanhan viisauden mukaan kannattaa siirtyä joskus pois mukavuusalueelta ja kokeilla uutta. Konsulttien ennustuksiin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella. Heillä on perinteisesti tiukkoja mielipiteitä, mutta he eivät ota vastuuta sanomisistaan. Tulevaisuutta kun kukaan ei osaa nähdä.

iltalehti.fi- Designkonsultti ennustaa vaatesuunnittelusta uutta lippulaivaa

torstai 22. joulukuuta 2011

Vanha mielipide - IvanaHelsinki, Dusty ja Tiia Vanhatapio


Sain tiedon, että aiempaa merkintääni suomalaisen muodin tulevaisuudesta on lainattu Tampereen yliopiston verkkopaperiin, joka on Toni Virtasen käsialaa. Teksti on mielenkiintoista, helppolukuista ja siinä on käytetty monia arvovaltaisia lähteitä. Suosittelen sen lukemista, jos suomalaisen muodin tulevaisuus kiinnostaa ja etenkin mikäli IvanaHelsingin, Dustyn tai Tiia Vanhatapion tuotteet ovat lähellä sydäntä.

On kiinostavaa nähdä, että blogaustani pidettiin Claudia Cifun mielipiteen vastakohtana. On hienoa nähdä, että joku tutkii aihetta ja tekee aihepiiristä casestudynä syvempää analyysiä. Vain tällä tavoin suomalainen design voi kehittyä ja saavuttaa lisää medianäkyvyyttä. Kiitos Tonille ja menestystä tulevaisuuteen.

uta.fi - Toni Virtanen: Young Finnish Fashion Designers fast-paced

2000, iso kiitos ja kilpailu

Iso kiitos. Eilen on pyörähtänyt 2000 lukijaa täyteen. En olisi uskonut tätä näin lyhyessä ajassa ja kävijämäärät ovat jatkaneet kasvuaan. Haluan kiittää kaikkia kävijöitä ja olen ylpeä runsaasta meilipalautteesta. Toivoisin, että tulevaisuudessa myös kommentti-osioon uskallettaisiin kirjoitella enemmän. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin.

Halusin julistaa isomman tasaluvun saavuttamista. En ole koskaan ollut mikään suuri kilpailujen ystävä, mutta minulla sattuu olemaan ylimääräistä annettavaa ja jos kerran kilpailun järjestää, niin koen velvollisuudekseni tehdä sen kunnolla. Tarjolla onkin nyt ihan tuntuvat palkinnot, sillä toista kilpailua tuskin ainakaan lähiaikoina tulee. Ennen kilpailun ohjeita, haluan kuitenkin vastata muutamaan meilillä tulleeseen kysymykseen.

Ensinnäkin blogissani ei ole mainoksia ja niitä ei myöskään tule. En ole suuri mainosten ystävä ja ne mielestäni häiritsevät lukemista. Mainokset ovat myös hankalia jos yrittää lukea blogia esimerkiksi tablet-koneelta tai matkapuheimen selaimella. Blogini ei ole eikä tule olemaan mitenkään taloudellinen tai voittoa tavoitteleva - sitä puolta edustan töissä jo ihan tarpeeksi. Toiseksi en ole halunnut keskittyä niinkään miesten muotiin, mutta ajattelin ottaa sitä enemmän esille ensi vuonna ja esitellä esimerkiksi miesten vaatetusta yleisellä tasolla.

Foiniks kilpailu 22.12.2011 12:00 - 1.1.2012 12:00

Tehtävä:


Kerro lyhyesti miten suomalainen muotiteollisuus voisi menestyä paremmin kansainvälisillä markkinoilla? Ja mikä on sinun mielestäsi tällä hetkellä paras suomalainen muotibrändi?

Palkinnot:
1. Stockmann lahjakortti á 200 euroa. On voimassa 16 kk arvontahetkestä.


2. Marie Claire Fashion shows 2012 lehti, joka esittelee vuoden 2012 muotia sisältäen kaikki tärkeimmät kaupungit ja suunnittelijat. 3 kpl arvo á 15 euroa.

3. Ja lohdutuspalkintona yksi lounas blogin pitäjän kanssa Helsingissä, kirjoittajan mielestä kaupungin parhaassa ravintolassa. Of course, on me. Ilmoita vastauksessa osallitutko myös lohdutuspalkinnon arvontaan, vai vain kahteen ensimmäiseen kohtaan.

Osallistuminen:

Kilpailuun osallistutaan vastaamalla kommenttikenttään. Liitähän mukaan sähköposti-osoitteesi ja korvaa @ merkki ET merkinnällä spämmin välttämiseksi. Esimerkiksi yksi.esimerkkiETposti.net.

Jokainen henkilö voi osallistua kilpailuun vain kerran. Vastaus molempiin kysymyksiin edellytetään kilpailuun osallistumiseksi. Kilpailu päättyy tammikuun ensimmäinen päivä ja suoritan silloin arvonnan. Voittajiin otan yhteyttä henkilökohtaisesti. Ilmoita erikseen osallitutko lohdutuspalkinnon arvontaan.

Onnea kilpailuun!

Esimerkkivastaus:

Koulutusta pitäisi parantaa avaamalla uusia linjoja sekä ammattikorkeakouluihin että yliopistoihin. Tätä kautta saisimme lisää ammattitaitoisia työntekijöitä ja se helpottaisi tulevaisuudessa menestymistä.

Minna Parikka. Koska kengät ovat näyttäviä ja ne erottuvat joukosta.

Osallitun myös lohdutuspalkinnon arvontaan.

esimerkki.vastausETsahkoposti.net

maanantai 19. joulukuuta 2011

Marni for H&M - uutta tietoa

Taannoin uutisoidusta Marnin ja H&M yhteiskokoelmasta on tihkunut mediaan uutta tietoa. Kokoelman mainosvideo on kuvattu Suomen juuristaan tutun Sofia Coppolan ohjaamana. Kuvaus tapahtui Afrikan puolella Marokkossa lokakuun aikana. Coppola on vastuussa mainosfilmistä, joka tulee pyörimään televisioissa ja elokuvateattereissa.

Coppola myös ohjaa ja suunnittelee printtiin tulevan mainoskamppanjan. Kokoelma tulee siis valikoituihin myymälöihin 8.3.2012. Yhteensä myyntipisteitä on noin 260 ja ainakin osa tuotteista on saatavilla totuttuun tapaan myös nettikaupasta.

Coppolan palkkaaminen on mielenkiintoinen ratkaisu, sillä hänellä on vahvaa kokemusta etenkin elokuvien parista. Saa nähdä millaiset kyvyt hänellä on yhdistää kaupallisuutta ja omaa visiotaan etenkin printtimedian puolella.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Viimeisen viikon vinkki, mitä miehelle joululahjaksi?

Jouluun ei ole enää kauaa, silti yhtä useampi tuntuu vielä tuskailevan lahjojen kanssa. Etenkin miehille tuntuu olevan mahdotonta ostaa järkeviä lahjoja. Koen velvollisuudekseni miehenä esitellä muutamia hyviä ideoita ystäviltäni ja itseltäni, toivottavasti ne auttavat hädässä ja paketit ehtivät konttiin.

Aluksi kannattaa muistaa, että jokainen mies on yksilö siinä missä nainenkin. Kaikki miehet eivät välttämättä pidä urheilusta, kaljoittelusta tai Led Zeppelinin musiikista. Onkin aina hyvä suhteuttaa lahja sen saajaan ja esimerkiksi vaatteissa antaa lahjaksi vain tuotteita, jotka ovat varmasti oikeaa kokoa.

Alla muutamia hyviä lahja-ideoita.

Hajusteet ja ihonhoitotuotteet: En tunne yhtäkään miestä, joka ei olisi tyytyväinen esimerkiksi Bossin aftershavesta tai laadukkaasta toilettisetistä. Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota tuotteiden sisältöön ja esimerkiksi perinteisten joulupakkausten imagoon. Monille AXE:n halpispaketit osoittavat lähinnä huonoa makua ja yksi oiva idea on tehdä oma lahjapaketti, johon kokoaa esimerkiksi kotimaisia miesten ihonhoito- ja hajustetuotteita.

Kenkälaatikko: Tuote, joka kuulostaa monista järjettömältä olisi ainakin omaan käyttööni tarpeellinen. Hieman yksinkertaista tuotetta voi parantaa täyttämällä sen jollain hauskalla yllätyksellä. Tuotteiden kunnolliseen säilytykseen ei kiinnitetä nykyään huomiota ja hienot pukukengät voivat olla kenkäpinon alimmaisena.

Matkalaukun taskuvaaka: Yleiskäyttöinen apuväline, joka olisi monen liikematkaajan mieleen. Helppo ja nopea käyttää, joskin pukin tulee olla tarkkana korkeahkon hintalapun kanssa. Markkinoilta löytyy jo eri valmistajien tuotteita ja halvimmat ovat huomattavasti edullisempia.

USB-muistitikku: Tylsä ja tavallisen lahjanantajan valinta. Niille on kuitenkin käyttöä. Nykyisten tiedostojen koon kasvaessa, tikun olisi syytä olla vähintään 4 GB:n kokoinen ja mielummin suurempi. Markkinoilta löytyy myös muistikortteja joihin on integroitu MP3-soitin ja kuulokeliitäntä.

Herrainkynä: Vaikka maailma on menossa virtuaalisen suuntaa arvostaa nykyisessä maailmassa myös tiettyjä perusarvoja. Kunnollinen muste- tai kuulakärkikynä, joka tuntuu hyvältä ja jolla voi tehdä muistiinpanoja tuntuu olevan sukupuuttoon kadonnut. Sinun tehtäväsi on korjata tämä ongelma. Esimerkiksi Mont Blanc?

Juomalasit: Taas lahja, jota moni ei ymmärrä antaa. Itse olisin ikionnellinen muutamasta näyttävästä esimerkiksi kristallisesta juomalasista, jotka tuntuisivat hyvältä kädessä ja olisivat myös näyttäviä. Mielikuvissa pyörivät Finnarin vanhan loungen viski-lasit, jotka olivat niin lähellä täydellisyyttä.

Ei näin! Otin esille myös muutaman lahjan, joita tulee välttää tai joihin liittyy riskejä.

Partakone: Hygieniatuote, jonka antaja luulee tekevänsä palveluksen. Tutkimuksen mukaan miehille parta on kuitenkin eräs kehon henkilökohtaisimmista asioista. Se taas tarkoittaa, että osa voi kokea partakoneen hieman loukkaavana tai huonona lahjana. Hurjimmissa vertauksissa partakoneen antamista miehelle on verrattuna kuukautissuojien antamiseen naisille. Kannattanee antaa vain perheen sisällä.


Villasukat, kravatti tai boxerit: Ne ikuiset joululahjat, joiden saaja tuskin ilahtuu. Kaikista helpoimmat ja tylsimmät lahjat masentavat varmasti. Jos aikoo antaa tylsän lahjan voi sitä kuitenkin yrittää piristää. Esimerkiksi sukkien sisään eksynyt lentolippu tai boxereiden välistä löytyvä lahjakortti voivat vielä pelastaa mustalta joululta.

Menestystä viime hetken lahja-apajille! Ja rauhaisaa joulun odottelua!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Suomesta tyylikkäimmät lentoemännät?

Kuva: Finnair
Kauneus on katsojan silmässä. Tyyleissä ja puketumisessa yleisemminkin on kuitenkin merkistystä monelle asialla. Finnair on uudistanut voimakkaasti brändiään ja aivan viime aikoina myös tuotteitaan tarjoamalla viikottaisia halpalentoja. Huomisesta lähtien muuttuvat kuitenkin matkustamohenkilökunnan työasut. Värimaailma ei ole suuri yllätys, mutta desingista sen sijaan löytyy pieniä yllätyksiä.

Uudistuksen äiti on vaatemuotoilija Ritva-Liisa Pohjalainen, joka on luonut yhteisen malliston lentoemännille ja stuerteille. Materiaalina on nanopinnoitettu villaseos, joka joustaa sekä sen pitäisi olla erittäin käyttäjäystävällinen ergonomian osalta. Värimaailmaan uudet asut yhdistelevät tummansinistä ja valkoista. Asusteina nähdään valkoisia siniraitaisia huiveja ja hieman retrohenkisiä sinisiä päähineitä, joissa on Finnairin klassinen hopeanvärinen logo.

Paljon lentävänä ja aiemmin jopa muun muassa kilpaileville yrityksille asusteita myynnessä yrityksessä työskennelleenä tiedän kuinka tärkeää onnistunut työasu lentoemännille on. Päivät ovat yleensä pitkiä, tilaa koneessa on vähän ja asu joutuu kosketuksiin hankalien pintojen kanssa, lämpötilan vaihtelut työpäivän aikana ovat pahimmillaan epäinhimillisiä ja koko ajan olisi pystyttävä näyttämään mahdollisimman hyvältä. Melko mahdoton yhtälö kaikkiaan.

Puvut näyttävät ainakin kuvien perusteella onnistuneilta ja eroavat massasta rohkean valkoisen käytön sekä retrohenkisten päähineiden osalta, vaikka kokonaisuus jääkin aavistuksen tylsäksi. Huivit eivät omaan silmääni sovi  kokonaisuuteen kuvionsa osalta. Toisaalta pidän ideasta, että joihinkin hameisiin tulee pitkä pystysuuntainen valkoinen raita piristämään yksiväristä kokonaisuutta. Toivottavasti asut ovat hyviä käytössä ja toivottavasti ne nähdään positiivisena myös maailmalla, jossa Finnairin työntekijät edustavat yhtiönsä ohella kotimaataan.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Suvi Koponen ja yksi kuva

Kuva: style.com / Calvin Klein
Joskus on hetkiä kun yksi kuva kertoo kaiken olennaisen. Se hetki on nyt. Hauskaa viikonlopun jatkoa!

torstai 8. joulukuuta 2011

Talvipukeutumista suomalaiseen talveen?


Talvet eivät tunnu olevan entisensä. Viime vuosi oli poikkeus. Nyt Helsingissä nautitaan joulukuusta vetisissä ja loskaisissa merkeissä. Jos ei sattuisi kalenteriin katsomaan voisi säätä pitää loppusyksyisenä.

Tällaiset brittiläiset talvet mahdollistavat kuitenkin paljon enemmän pukeutumismahdollisuuksia, kun ei ole pakko pukea itseään muodottomaksi toppamöykyksi. Nyt välikausivaatetuksella pärjää pidempään ja siihen voi yhdistellä ohuempaa eurooppalaista talvipukeutumista.

Nuorison hiteiksi ovat muodostuneet vuoratut talvitennarit. Iäkkäämpi kansa taas on löytänyt muun muassa pitkät nahkatakit ja perinteisempiä talvisaappaita näyttävämpiä ratkaisuja.

Yksi asia kuitenkin vaivaa ainakin itseäni. En ole löytänyt hyvää talvipäähinettä. Pipoa tulee käytettyä pakon edessä. Se ei kuitenkaan ole hyvä ratkaisu hiusten kannalta. Nyt olisikin siis aika keksiä lauhempiin talviin soveltuva päähine, niin naisille kuin miehille.

Published with Blogger-droid v2.0.1

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Tanssit on tanssittu - Mitä jäi käteen? Korhola, Vartiainen & Koullias

Itsenäisyyttä on juhlistettu ja puhetta Linnan juhlista on ollut ehkä jopa ennätyksellisen paljon. On ilahduttava nähdä, että pukeutumisesta ollaan entistä kiinnostuneempia. Pitäisi kuitenkin muistaa, että puvut ja korut eivät saa vallata liian paljoa palstatilaa. Itsenäisyyttä juhlistettaessa pitää ensisijaisesti keskittyä itse asiaan. On hauskaa, että suomalaiset tuntuvat pärjäävän monilla eri elämän alueilla ja myös, että suomalaista desginia näkyi linnan käytävillä. Kuitenkin oli myös vähintään kohtuullista, että kansainvälisiä asuja ja multikultuurisia vaikutuksia näkyi, sillä Suomi on kansainvälinen - ja pärjää vain, jos se pystyy toimimaan omilla vahvuuksillaan entistä kiivaammassa kilpailussa.

En ehtinyt keskittyä pukuloiston seuraamiseen riittävästi, sillä muut juhlakiireet veivät pääosan ajasta. Ajattelin kuitenkin listata kolme makuuni onnistuneinta pukeutujaa ja pari epäonnistujaa.

Onnistujat TOP 3

1. Eija-Riitta Korhola
Tämä nainen on pukeutujana magiaa. Hän on epätyyppillinen suomalainen, sillä tuskin koskaan Eija-Riitta näyttää huonolta. Linnan vakiovieras on ollut aina tyylikäs ja taitava pukeutuja, joka onnistuu vuosi toisensa jälkeen. Pukeutumista voisi kutsua klassisen tyylikkääksi ja oman tyylinsä tämä euroedustaja on löytänyt jo aikaa sitten, mutta hän päivittää sitä oppikirjamaisesti. Tämän vuoden asu on onnistunut. Puvun väri sopii kantajalleen ja avoin, mutta sopivan peittävä yläosa tekee kunniaa hänen ryhdikkäälle ylävartalolleen. Puvun kaventuvat linjat vievät huomion hoikkaan keskivartaloon. Kokonaisuuden kruunaa kampaus, kaunis meikki ja pienet yksityiskohdat, kuten viimeistellyt kynnet sekä pukuun sopivan korut. Bravo!

2. Jenni Vartiainen
Mediassa odotettiin kuuta taivaalta ja sellainen myös maahan tippui. Puvun väri oli uusimpien trendien mukainen ja pidin erityisesti korujen yhteensopivuudesta asuun. Clutch on näyttävä, joskin sen väri ei välttämätttä sovi oikein pukuun. Upea ja kansainvälisesti näyttäävä kokonaisuus, jossa minua jäi kuitenkin vaivaamaan yksi asia. Vaikka asiantuntijat ovat kiitelleet onnistunutta meikkiä ja kampausta, en ole samaa mieltä. Kampaus näyttää vähän väkinäiseltä ja ennen kaikkea huulipuna ei tee kokonaisuudelle oikeutta. Omituinen sävy sopii kyllä puvun kanssa yhteen, mutta se näyttää siltä, että väri olisi levinnyt ja katsottaessa pelkästään kasvoja tulee huulista mieleen lähinnä New Yorkin sivukujilla päivystävät ilolintuset. Perin ikävä mielikuva muuten onnistuneeseen kokonaisuuteen.

3. Mirella Koullias
Aikoinaan Mirellaa meikannut naispuolinen ystäväni totesi, että turha sitä Mirellaa on odottaa, kun se näyttäisi hyvältä missä vaan. Totta tai ei, oli Mirella vallassaan upea, vaikka vierellä kirmasi kivikasvoinen aviomies. Musta toimii aina ja yhdistettynä tummiin hiuksiin sekä voimakkaan tummaan meikkiin on lopputulos tyrmäävä. Ja korutkin istuvat hyvin pukuun. Pieni kritiikin siemen jää puvun ala-osaan, sillä ainakin omaan silmääni puku olisi näyttänyt jopa paremmalta ilman turhia röyhelöitä. Joka tapauksessa yksi kolmesta kuningattaresta.

Epäonnistujat

Tähän on turha lisätä kuvia, sillä en halua pilata esteettistä kokemusta. Ensimmäinen epäonnistuja ja pukukoodiston tyrmääjä oli Silvia Modig. Niin käsittämätön ja halventava asu, että turha edes kommentoida. Työläisten teatterin pukuvarastosta löytyi armeijan ylijäämää? Toinen pieni hairahdus oli Marco Bjurströmilla. Tyypillisesti onnistuva ja ikuisesti iloinen Marco teki kyllä virheen kenkien kanssa. Räikeän punainen ei sovi näihin juhliin ainakaan miehen jaloissa. Kengät itsessään olivat upeat, mutta ne olisivat toimineet paremmin toisen kaltaisessa tilaisuudessa. Mielestäni miehet voisivat leikitellä kengillä linnassa lähinnä erilaisten materiaalien sekä sävyjen kanssa.

Ja innolla odottamaan seuraavia juhlia!

Kuvat: iltalehti.fi, hs.fi, menaiset.fi

lauantai 3. joulukuuta 2011

Marimekko kokeilee konttikauppaa

Viikon kiinnostavin ja samalla oudoin uutinen koskee Marimekkoa. Se avaa Lontoossa toisen myymälänsä, mutta ei niinkään perinteisessä ympäristössä. Myymälä aukeaa uudessa pop-up tavaratalossa, joka on rakennettu kuljetuskontteihin. Uusi myymälä tulee olemaan auki viisi vuotta ja se tarjoaa valikoiman tuttuja sekä kokeilunhaluisempia tuotteita.

Lontoossa reissaaville tai siellä asuville tiedoksi, tarkka osoite on 2–4 Bethnal Green Road, London E1 6GY. Ja kontin numero on 16.

Konsepti kuulostaa jännältä, mutta en ole jaksanut kiinnostua Marimekon tuotteista oikeastaan koskaan. Kaipaisin edelleen tiettyä tason nostoa ja vanhojen juttujen jättämistä unholaan. Siksi nuo kokeilunhaluiset tuotteet kiinnostavat, sillä olisi kuitenkin kaikkien etu, jos suomalainen brändi maailmalla menestyy.

marimekko.com/news-and-events

perjantai 2. joulukuuta 2011

Moncler, tavoitteena on maailman paras takki

Talvi on virallisesti alkanut, vaikka paukkupakkasia ei vielä ole näkynyt. Ulkona tuntuu kuitenkin palelevan ja on syytä panostaa kerrospukeutumiseen. Varsinkin tuulisella säällä meren lähettyvillä tuntuu, ettei edes paksu talvitakki ole tarpeeksi ja paleleminen jatkuu myös sisätiloissa. Hyvä ystäväni pisti minut kokeilemaan eilen uutta takkiaan. Italiasta tuotu musta Moncler tuntui ylelliseltä ja todella lämpimältä.

Toisen nahkan saaminen kiinnostaisi ja Monclerin takit ovat tyypillisesti olleet myös esteettistä silmää miellyttäviä. Tuotekirjo kattaa monet klassiset mallit ja lisäksi etenkin naisten valikoimasta löytyy uusimpia trendejä mukailevia lämmittäjiä. Yrityksen tavoitteena on ollut valmistaa maailman parhaita takkeja ja monet ovat käyttäneet omaa Moncleriaan kymmeniä vuosia. Tuntuu utopistiselta näinä halvan tuotannon vuosina, mutta kun pääsin tarkastelemaan vuoden uutta mallia omin käsin oli se vakuuttava ilmestys.

Materiaalit tuntuvat ylellisiltä ja takin viimeistely on sellaisella tasolla, joka pistää oman talvitakkini häpeämään. Tosin ylellisyyden vastapainona on hinta. Takkiin saa helposti kulutettua yli 700 euroa ja kalleimmat ovat vieläkin arvokkaampia. Mikäli tämäkään ei riitä on merkillä myös kattava valikoima asusteita ja erilaista perusvaatetusta.

Täytynee laittaa rahaa tyynyn alle ja toivoa ensi vuodeksi oikeaa takkijoulua, niin ettei tarvitsisi enää palella. Helsingistä takkeja löytyy ainakin Stockmannilta ja joitain naisten malleja Ajattaresta. Niiden lisäksi yksittäisiä takkeja tai rajoitettuja eriä on ollut myynnissä pienemmissä putiikeissa. Helpoiten takin saa Monclerin virallisesta nettikaupasta. Samalla myös varoituksen sana, sillä suosiostaan johtuen netti on pullollaan erilaisia epämääräisiä nettikauppoja, jotka yrittävät myydä Monclereita pilkkahintaan.

moncler.com

Moncler on yleinen näky monien kuuluisuuksien päällä kuten Elle MacPhersonilla.