keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Suomesta tyylikkäimmät lentoemännät?

Kuva: Finnair
Kauneus on katsojan silmässä. Tyyleissä ja puketumisessa yleisemminkin on kuitenkin merkistystä monelle asialla. Finnair on uudistanut voimakkaasti brändiään ja aivan viime aikoina myös tuotteitaan tarjoamalla viikottaisia halpalentoja. Huomisesta lähtien muuttuvat kuitenkin matkustamohenkilökunnan työasut. Värimaailma ei ole suuri yllätys, mutta desingista sen sijaan löytyy pieniä yllätyksiä.

Uudistuksen äiti on vaatemuotoilija Ritva-Liisa Pohjalainen, joka on luonut yhteisen malliston lentoemännille ja stuerteille. Materiaalina on nanopinnoitettu villaseos, joka joustaa sekä sen pitäisi olla erittäin käyttäjäystävällinen ergonomian osalta. Värimaailmaan uudet asut yhdistelevät tummansinistä ja valkoista. Asusteina nähdään valkoisia siniraitaisia huiveja ja hieman retrohenkisiä sinisiä päähineitä, joissa on Finnairin klassinen hopeanvärinen logo.

Paljon lentävänä ja aiemmin jopa muun muassa kilpaileville yrityksille asusteita myynnessä yrityksessä työskennelleenä tiedän kuinka tärkeää onnistunut työasu lentoemännille on. Päivät ovat yleensä pitkiä, tilaa koneessa on vähän ja asu joutuu kosketuksiin hankalien pintojen kanssa, lämpötilan vaihtelut työpäivän aikana ovat pahimmillaan epäinhimillisiä ja koko ajan olisi pystyttävä näyttämään mahdollisimman hyvältä. Melko mahdoton yhtälö kaikkiaan.

Puvut näyttävät ainakin kuvien perusteella onnistuneilta ja eroavat massasta rohkean valkoisen käytön sekä retrohenkisten päähineiden osalta, vaikka kokonaisuus jääkin aavistuksen tylsäksi. Huivit eivät omaan silmääni sovi  kokonaisuuteen kuvionsa osalta. Toisaalta pidän ideasta, että joihinkin hameisiin tulee pitkä pystysuuntainen valkoinen raita piristämään yksiväristä kokonaisuutta. Toivottavasti asut ovat hyviä käytössä ja toivottavasti ne nähdään positiivisena myös maailmalla, jossa Finnairin työntekijät edustavat yhtiönsä ohella kotimaataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti