perjantai 2. joulukuuta 2011

Moncler, tavoitteena on maailman paras takki

Talvi on virallisesti alkanut, vaikka paukkupakkasia ei vielä ole näkynyt. Ulkona tuntuu kuitenkin palelevan ja on syytä panostaa kerrospukeutumiseen. Varsinkin tuulisella säällä meren lähettyvillä tuntuu, ettei edes paksu talvitakki ole tarpeeksi ja paleleminen jatkuu myös sisätiloissa. Hyvä ystäväni pisti minut kokeilemaan eilen uutta takkiaan. Italiasta tuotu musta Moncler tuntui ylelliseltä ja todella lämpimältä.

Toisen nahkan saaminen kiinnostaisi ja Monclerin takit ovat tyypillisesti olleet myös esteettistä silmää miellyttäviä. Tuotekirjo kattaa monet klassiset mallit ja lisäksi etenkin naisten valikoimasta löytyy uusimpia trendejä mukailevia lämmittäjiä. Yrityksen tavoitteena on ollut valmistaa maailman parhaita takkeja ja monet ovat käyttäneet omaa Moncleriaan kymmeniä vuosia. Tuntuu utopistiselta näinä halvan tuotannon vuosina, mutta kun pääsin tarkastelemaan vuoden uutta mallia omin käsin oli se vakuuttava ilmestys.

Materiaalit tuntuvat ylellisiltä ja takin viimeistely on sellaisella tasolla, joka pistää oman talvitakkini häpeämään. Tosin ylellisyyden vastapainona on hinta. Takkiin saa helposti kulutettua yli 700 euroa ja kalleimmat ovat vieläkin arvokkaampia. Mikäli tämäkään ei riitä on merkillä myös kattava valikoima asusteita ja erilaista perusvaatetusta.

Täytynee laittaa rahaa tyynyn alle ja toivoa ensi vuodeksi oikeaa takkijoulua, niin ettei tarvitsisi enää palella. Helsingistä takkeja löytyy ainakin Stockmannilta ja joitain naisten malleja Ajattaresta. Niiden lisäksi yksittäisiä takkeja tai rajoitettuja eriä on ollut myynnissä pienemmissä putiikeissa. Helpoiten takin saa Monclerin virallisesta nettikaupasta. Samalla myös varoituksen sana, sillä suosiostaan johtuen netti on pullollaan erilaisia epämääräisiä nettikauppoja, jotka yrittävät myydä Monclereita pilkkahintaan.

moncler.com

Moncler on yleinen näky monien kuuluisuuksien päällä kuten Elle MacPhersonilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti