maanantai 21. toukokuuta 2012

Mia Dillemuth Gloriaan

indiedays.com
Päivän ja lähiaikojen suurin uutinen on Ellestä tutun muotitoimittaja Mia Dillemuthin siirtyminen Gloriaan. Dillemuthilla on ollut iso rooli Ellessä ja sen kehittymisessä Suomen mittakaavassa merkittäväksi muotilehdeksi. Aiemmin Dillemuthin nimike oli muodin tuottaja ja nyt hän palaa taas titteliltään muotitoimittajaksi. Gloria uutisoi samalla, että Liisa Kokko jatkaa edelleen freelancerina.

Asiasta uutisoineen marmai.fi:n mukaan Glorian nykyinen päätoimittaja Minna Juti lupaa ensi syksyksi uudistunutta lehteä, jossa panostetaan entistä enemmän muotiin. Kuulostaa hyvältä, sillä Jutin luotsaamana Gloria ei ainakaan vielä ole onnistunut nousemaan pohjalta takaisin pinnalle. Lehti ei ole ollut sitä mitä sen kuuluisi olla ja nettisivujen uusiminen blogeineen on ollut suoraan sanoen täysi floppi. Uudistuneet verkkosivut ovat entistä sekavammat ja siellä näkyvät enemmänkin Glorian sisarlehdet. Blogit taas eivät ole kehittyneet lupauksista huolimatta ja siitä on jo aikaa kuin viikottain luvattu päätoimittajan blogaus on viimeksi nähnyt päivänvalon. Ira Wichmann sen sijaan jatkaa edelleen höpinöitään tasolla, jota hävettää lukea.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Marimekon vuoden 2013 kasvo paljastui


Luotettavien lähteiden kautta on paljastunut Marimekon vuoden 2013 kasvona toimiva Italiassa nykyään asuva ruotsalainen huippumalli Vendela Wikberg. Tukholmalaisesta Mika's toimistosta maailmalle ponnistanut Wikberg oli viime vuosikymmenellä kovassa nosteessa, kunnes hän päätti pitää taukoa. Wikberg palasi viime vuonna takaisin mallimaailmaan ollen muun muassa Aquan katalogikasvona.

Nyt on siis vuorossa Marimekko ja 1/2013. Vielä ei ole tietoa onko Wikberg ainoa kasvo, vai tuleeko hänen seuraukseen muita. Wikberg tunnetaan Nora Ojalan tavoin parhaiten lyhyistä vaaleista hiuksistaan. Toivottavasti kuvamateriaalia Marimekon ensi vuodesta julkistetaan pian, sillä Kiia Wadenin tähdittämät syksyn 2012 kuvat olivat kerrassaan upeita. Nyt on lupa odottaa jotain merkittävää.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Nora Ojala - Suomen tyyllikkäin huippumalli?

Kuva: brand.fi
En ole koskaan pitänyt kilpailemisesta puhuttaessa muodista tai pukeutumisesta. Minusta pukeutumista on vaikea mitata ja ihmisten tyyliä tulisi arvioida aina omaan henkilöön ynnä kehoon verrattuna. Näin ollen tyylikkyyden mittaaminen on lähinnä mielipiteiden vaihtamista ja aina kirjoittajan näkemystä mukaista. Erilaiset listat tyylikkäimmistä ja tyylittömimmistä keräävät kuitenkin katseita. Suomessa kuuluisimmat vuosittaiset mittarit ovat tunnetuimpien muotilehtien järjestämiä. Elle ja Gloria ovat palkinneet suosikkejaan jo useamman vuoden ajan.

Glorian listalla vuonna 2010 oli Brand model managementia edustava Nora Ojala. Hän on ollut pinnalla jo useamman vuoden tehden Suomen mittakaavassa monia merkittäviä keikkoja. Nora on kävellyt useasti Marimekolle, esiintynyt lehtien etusivuilla ja oli taannoin Chez Dominiguen PopUp konseptin kasvona. Upeat kasvot ovat olleet Noran vahvuutena ja hän on käynyt myös aiemmin kävelemässä Pariisin muotiviikoilla. Parhaiten Nora tunnetaan hiusmallistaan, sillä hän on yksi harvoista lyhythiuksisista suomalaisista huippumalleista. Vaikka hänellä on välillä nähty erilaisia vaaleita sävyjä ja pidempiä kampauksia, tulee hän edelleen monien mieleen upeana tummana ja lyhythiuksisena mallina.

Poikkeukselliseksi tyylitaituriksi kehuttu Nora on onnistunut osoittamaan, että myös huippumallit osaavat pukeutumisen ja oman työn kautta voi ammentaa vinkkejä henkilökohtaiseen tyyliin. Noraa voi seurata myös Pinterestin kautta http://pinterest.com/casting/. Lisää Noran tyyliä voi ihastella vuodelta 2008 tunnetussa muotiblogissa whats-wrong-with-the-zoo.com/marimekko.

torstai 10. toukokuuta 2012

Outlet muotia Helsingistä OSA 2

Paljon toivottu ja jo omasta puolesta luvattu outlet-kierros saa nyt jatkoa toisen osan muodossa. Erilaisissa paikoissa on tullut käytyä Helsingissä ja lähiympäristössä. Tässä tunnelmia ja tietoja myymälöistä.

Farkkuvarastomyynti Herttoniemessä

Merkkifarkkujen myyntiin keskittynyt outlet tarjoaa muun muassa Lee:n, Dockersin, Wranglerin ja Leviksen tuotteita alennetuin hinnoin. Tarjolla on myös II-laatuisia tuotteita ja farkkujen ohella on vaihtuva valikoima esimerkiksi takkeja, puseroita ja muuta pukeutumiseen liittyvää. Kokoja oli tarjolla niukasti ja omien tuotteiden löytämiseen tarvitseen tuuria. Aukioloajat ovat lyhyet ja liike on esimerkiksi maanantaisin kiinni.

farkkuvarastomyynti.com/

Nanso Outlet Tammistossa

Vantaan puolella Tammiston Sähkötieltä löytyy yksi Nanson useista Suomessa olevista outleteista. Sijainti on keskeinen, liike moderni ja aukioloajat kohtuullisen kattavat. Tuotteiden valikoima oli vierailuhetkellä kattava, joskin hinnat tuntuivat outletiksi kovilta. Nanson ystäville vierailua voi kuitenkin suositella ja arki-iltaisin tilaa löytyy hyvin. Lähellä on myös muita outlet-liikkeitä, joten vierailu onnistuu yhdistettynä muihin liikkeisiin.

nansogroup.com

Friitala Outlet Tammistossa

Nahkatuotteiden ystävien outlet löytyy myös Tammiston alueelta ja Ylästöntien puolelta. Outletia mainostetaan uuden konseptin mukaiseksi ja viihtyisäksi. Väitteet eivät ole täysin tuulesta temmattuja, sillä sijanti on hyvä, valikoima laaja ja monipuolinen. Erityismaininta on annettava aukioloajoista, jotka kattavat myös sunnuntait. Tarjolla on takkeja, housuja, käsineitä ja paljon muuta. Hinnat tuntuvat arvokkailta ottamatta lukuun tiettyjä yksittäiskappaleita, toki nahkatuotteiden hinnat noin yleisestikin ovat huomattavia.

friitala.fi/

Brand Outlet Warehouse Makkaratalossa

Uusittuun Citycentteriin Ruoholahdesta muuttanut Brand Outlet on eräs Helsingin tunnetuimmista outlet-myymälöistä. Brändivalikoima on laaja Calvin Kleinista, Valentinoon ja Dieseliin, Pumaan tai Henri Lloydiin. Mukana on myös runsaasti no-name brändejä tai täysin tuntemattomia merkkejä. Kiitosta liike saa aukioloajaoistaan etenkin iltaisin ja viikonloppuisin sekä laajasta valikoimasta. Tässä on sitä "oikeiden" outletien tyyliä, sillä tuotteita tulee tasaisin väliajoin lisää ja alennukset ovat parhaimmillaan huomattavia. Osa tuotteista on kuitenkin selvästi omituisia esimerkiksi Henri Lloydin tuotteissa eksoottisimmat väriyhdistelmät sekä erittäin pienet ja suuret koot löytyvät yleensä hyllystä.

warehouse.fi/

Puuttuukko listalta joku olennainen paikka? Ilmoita se kommenttikenttään, niin lisään sen seuraavaan osaan ja käyn tutustumassa myymälään itse.

Vielä aiempaan listaan huomautuksena, että Adidaksen outletin Facebook-sivut eivät näytä enää toimivan. Liike on kuitenkin vielä jäljellä ja siellä on tämän viikon ajan suosittu Sample Sale myynti.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Kesä, Saara Sihvonen ja kiekkoprotesti



Kesä tuntuu päivä päivältä ajankohtaisemmalta kiitos lisääntyneen auringon. Suomessa ei olla päästy ihan esimerkiksi Unkarin tai Tsekin helteisiin, mutta kevät on mukavaa aikaa. Muotimaailmassa se taas tarkoittaa uusia tuotteita ja kuvastoja, mainoksia sekä muuta mukavaa. Hyvänä esimerkkinä on Brand Model Managementia edustavan Saara Sihvosen kesäiset kuvat portugalilaiselle Quebramarille.

Lähestyvästä kesästä huolimatta vähintään puoli Suomea tuntuu kohdistavansa katseet Helsingin Areenalle ja siellä käytäviin lätkän MM-kisoihin. Kotikisat ovat kiinnostava tapahtuma ja etenkin kasvava turistimäärä tekee hyvää vieläkin varsin eristäytyneelle Suomelle. Päivällä näin muun muassa kanadalaisia, slovakialaisia ja ranskalaisia kisaturisteja. Omalta osalta on kuitenkin mennyt maku kisoihin kiitos Kalervo Kummolan lippusotkun ja ylitse pursuavan kaupallistamisen. Ymmärrän kyseessä olevan liiketoimintaa, mutta joku raja nyt siinäkin. Ei pelkkä raha ole onnea tarjonnut suuntaan eikä toiseen. Niinpä pidän itse kisoista taukoa, muutama Suomen peli tulee katsottua jos ei parempaa tekemistä löydy.

Kiitos myös sähköposteista, jo aiemmin luvattu jatko-osa Helsingin outlet kierrokseen on tulossa vielä tällä viikolla.