tiistai 29. marraskuuta 2011

Helen Preis - Suomen huonoin häviäjä

Kuva: findyourfate.com

En ole ehtinyt juurikaan seurata, kun uutta huippumallia haettiin. Olen kuitenkin sivusilmällä seurannut kilpailua, sillä pidän konseptia kiinnostavana ja kaikkia näitä ohjelmia seuranneilla on varmaan takaraivossa edelleen Suvi Koposen nousu tähtiin, vastaavan konseptin kautta. Harmi vaan, että omaan silmää Mallikoulun ensimmäinen tuotantokausi oli erinomainen ja kiinnostava. Kaikki sitä seuranneet tuotantokaudet ja tämä toinen konsepti eivät ole ihan yltäneet sen tasolle kilpailjoiden osalta.

Kuitenkin eilen selvisi tämän tuotantokauden voittaja, joka on satumaisen kaunis Anna-Sofia. Mielenkiinto kohdistuu silti toiseksi jääneeseen Heleniin. Hän nimittäin päätti haukkua tuomariston ja nimitti voittajaa tyhmäksi. Oikein fiksua ja kohteliasta käytöstä. Pakollakin tuosta jää narttumainen fiilis ja tuntuu epäreilulta, että hän saa myös palkinnoksi sopimuksen mallitoimisto Paparazzin kanssa. Kun voittajaa ja tuomaristoa olisi arvostettava. Osoittaa aikamoista raukkamaisuutta käyttäytyä niin kuin Helen. Hänet pitäisi passittaa mallimaailman sijasta käytöskursseille, sillä hän tuskin tulee pärjäämään jos on noin heikko itsetunto ja käsittämätön asenne.

iltasanomat.fi - Helen: "Päätös oli epäreilu"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti