perjantai 27. tammikuuta 2012

Outlet muotia Helsingistä?

Guccin outlet Amerikassa
Suomessa on hiljalleen herätty erilaisten outlet-myymälöiden kanssa lähinnä asiakkaiden vaatimuksista. Maailmalla jo pitkään pyörineet outletit ovat perinteisesti olleet hyviä asiakasmagneetteja ja Amerikasta lähtenyt idea myydä merkkituotteita kohtuuhinnoin on vallannut lähes koko Euroopan. Esimerkiksi Lontoo, Pariisi ja Berliini ovat tunnettuja hulppeista outlet-myymälöistä, joissa voi tehdä arvokkaita löytöjä kohtuuhinnoin. Parhaiden outlet-myymälöiden kuitenkin yleensä sijaitsessa automatkan päässä maaseudulla tai esikaupungeissa.

Suomessa ollaan herätty näiden myymälöiden kanssa vasta viime vuosina. Sanaa outlet on käytetty aktiivisesti, mutta yleensä se on hämäläisellä käännöksellä oletettu tarkoittavan vain suurta myymälää. Näin ollen eri aloilla on outletteja pilvin pimein, mutta sanan varsinaisessa merkityksessä olevia myymälöitä on vain kourallinen. Toisaalta niissäkin on yleensä perinteisiä outlet-myymälöitä suppeampi valikoima ja korkeammat hinnat.

Suomalaisille tutumpi käsite on ollut jo pitkään tehtaanmyymälä, joka yleensä sijaitsee olemassa olevan tai entisen tehtaan lähistöllä ja josta voi pienellä onnella kalastella kakkoslaatuisia tuotteita hitusen halvemmalla. Paljon ulkomailla matkustelevana olen ollut pettynyt siihen, ettei Suomen markkinoille ole vieläkään ilmestynyt muotia kauppaavia outlet-myymälöitä. Ajattelin kuitenkin selvittää Helsingistä ja lähialueilta löytyvät muotia tarjoavat outletit yhdelle listalle.

Marimekon tehtaanmyymälä Herttoniemessä

Kirvesmiehenkadulta löytyvä tehtaanmyymälä tarjoaa ainoana paikkana helsinkiläisille suomalaisen muodin klassikkoa hieman edullisimmin hinnoin. Liike on auki arkisin vain iltakuuteen ja hinnat ovat enemmänkin tehtaanmyymälöiden tasolla kuin varsinaisia outlet-hintoja. Myymälä on kuitenkin helposti löydettävissä ja brändin ystäville vierailun arvoinen kohde.

marimekko.fi/shops/shop-locator

Kalevala Korun & Lapponia Jewelryn tehtaanmyymälä Pitäjänmäessä

Strömbergintiellä sijaitseva myymälä tarjoaa kattavan valikoiman erityisesti Kalevala Korun tuotteita. Hinnat ovat jälleen outlet-tasoa korkeammat, mutta tarjolla on pieniä eriä harvinaisempia ja edullisempia tuotteita. Myymälä ei ole auki viikonloppuisin ja menee arkisin kiinni jo kello viisi.

kalevalakoru.fi/myyntipisteet/tehtaanmyymala

MPH Fashion Outlet City Pitäjänmäessä

Pitäjänmäen teollisuusalueella Valimotien päässä on kenties Helsingin suurin outlet-tyylinen myymälä, joka myy muun muassa Calvin Klein Jeansia, brändiarvoltaan kiisteltyä Guessiä ja Niken urheilutuotteita. Hiljattain uusiin tiloihin siirtynyt myymälä on mukavan avara ja tuotteita on tarjolla paljon. Myös aukioloajat ovat inhimillisemmät myymälän ollessa arkisin auki iltaseitsemään ja viikonloppuisin kuuteen. Tuotteiden hinnat ovat perushintoja halvemmat, mutta jälleen outlet-sana on hintojen osalta liioiteltu ainakin verrattaessa esimerkiksi Tukholman tai Lontoon vastaavien myymälöiden hintoihin.

fashionstore.fi/info/myymalat

Stockmann Outlet Vantaan Tammistossa

Ehkä tunnetuin outlet myymälä tarjoaa Valimotiella viikottain vaihtuvan valikoiman Stockmannilta jääneitä tuotteita. Myymälä on kooltaan muihin listan myymälöihin verrattuna suurin. Tosin vaatteita, kenkiä ja asusteita on vain rajattu määrä. Yleensä tuotteet ovat omituisen värisiä, huonosti istuvia tai epäsopivia suomalaiseen ilmaistoon, mutta hinnat ovat kohtuulliset. Ainakin aiemmin parhaat löydöt pystyi tekemään eräiden keltaisten päivien jälkeisinä viikkoina. Aukioloajat ovat listan laajimmat ja myymälä on auki myös sunnuntaisin.

stockmann.com/info/fi/Tavaratalot-Outlet.html

Adidas Outlet Store Vantaan Tammistossa

Monien mielestä ainoana outlet sanan varsinaisessa merkityksessä. Myymälässä on laaja valikoima yhden brändin tuotteita kattaen myös laajan kenkävalikoimat, jonkin verran casual tuotteita, asusteita ja myös esimerkiksi golf-vaatteita. Hinnat ovat kohtuullisia ja jatkuvien kampanjoiden ansiosta on mahdollisuus tehdä oikeasti edullisia löytyjä. Valimokujan myymälä on auki myös viikon jokaisena päivänä, harmittavasti tarjolla ei ole kotisivuja vaan ainoastaan Facebook-sivu, jossa ilmoitellaan myös kampanjoista.

facebook.com/group.php?gid=135206615583&v=info

Kaikkiaan myymälöitä on kuitenkin niukasti ja olisi mukava nähdä kunnollisia outlet-myymälöitä myös Suomessa. Listalla ei ole kaikkia myymälöitä ja esimerkiksi Helsingin Ruoholahden ostoskeskuksesta löytyy useampi suomalaiset outlet-kriteerit täyttävä myymälä. Mediassa on usein viitattu outlet-ketjujen kiinnostukseen esimerkiksi Helsingin Jätkänsaareen avautuviin toimitiloihin ja toivottavasti jokin projekteista toteutuisi

Toistaiseksi joudumme edelleen tekemään parhaat merkkilöydöt ulkomailta. Olisi hienoa löytää klassisia merkkituotteita jatkossa kohtuuhintaisina. Esimerkkinä hankin viimeksi Lontoosta Tiger of Swedenin uusimman malliston mustan puvun viidesosalla Suomen hinnasta ja toin mukanani tuliaisina Pradan avokkaat yli 70%:n alennuksella listahinnasta. Toivoa siis sopii, mutta todennäköiseltä isojen outlet-ketjujen saapuminen tälle pienelle markkinalle ei vieläkään näytä.

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä listauksesta! Pitää laittaa muistiin nuo, joissa en olekaan vieraillut.
    Mutta oikeassa olet, täältä puuttu kokonaan kunnolliset outlet-myymälät. Eikö jonkun kannattaisi laittaa pystyyn tuollainen Tukholman lähistöllä olevan outletalueen tapainen paikka? Luulisi asiakkaita riittävän, jos mukana on kunnon merkkejä ja hyvää tavaraa eikä jostain kymmenen vuoden takaisista poistokoreista kerättyjä juttuja. Sitä odotellessa ;D

    VastaaPoista
  2. Kiitos palauteesta. Lista on tuore ja olen itse käynyt jokaisessa paikassa, monissa useammin. Netistä tuntuu löytyvän näitä listoja useita, mutta ne ovat joko vanhoja, huonosti kattavia, onnettoman lyhyitä tai puolueellisia (mainoksia). Listalle on luvassa pian jatkoa, kun saa käytyä uusissa myymälöissä.

    Ja totta, todellisille outleteille olisi kysyntää. Tavallaan hassua, kun paljon Helsingin seutua pienemmillä markkinoilla on outletteja vaikka muille jakaa. Ehkä tässä olisi bisnesrako uusille yrittäjille tai isommille outlet-ketjuille.

    VastaaPoista