|
Kuvat: gloria.fi, Gloria 1992 |
Lupasin aiemmin palata uuteen Gloriaan, sen jälkeen kun ehdin rauhassa perehtyä ensimmäiseen numeroon ja nettisivuille luvattuihin muutoksiin. Nyt on hyvä aika avata tiettyjä juttuja ja kertoa tuntemuksista. Tätä varten olen lukenut tammikuun numeron läpi useampaan otteeseen sekä keskustellut niin muodin parissa työskentelevien kuin myös innokkaiden lukijoiden kanssa. Ryhmään kuului muun muassa ammattikuvaaja, eräs Suomen tunnetuimmista meikkiartisteista ja useammasta Glorian lukijasta, jotka ovat tilanneet lehteä elinkaaren alusta tai alkupuolelta. Muodostin kuitenkin seuraavat ajatukset pääosin oman syvemmän pohdinnan seurauksena.
Mielestäni positiivisia asioita on tapahtunut. Nykyinen tiimi on ollut mukana erilaisissa rooleissa lehden kultaisina vuosina ja tämä nippu on nimien osalta journalistisesti tasokas. Lehden rakenne varmasti muodostuu tulevien numeroiden myötä yhä enemmän uuden päätoimittajan mielen mukaiseksi. Ensimmäinen pelko on tietysti se, että päätoimittaja oivaltaa eron Glorian ja sen sisarlehtien välillä. Muoti on aina ollut eräs tärkeimmistä Glorian osa-alueista ja omaan silmään se saisi näkyä myös lehden rakenteessa. Musiikki ja taide ovat toki kiinnostavia ja Glorian sisälltöön kuuluvia elementtejä, mutta lukijoiden kannalta muotia olisi tavalla tai toisella korostettava.
Sisarlehdet toimivat varmaan jatkossakin paremmin ikkunoina yksityiskohtaiseen tietoon antiikista, kulinarismista ja kodin sisustamisesta. Glorian roolina on ollut monipuolinen, joskin pukeutumiseen ja lifestyleen painottuva julkaisu. Hinnoitteluun on vaikea vielä puuttua, sillä ainakin tammikuun irtonumero oli taas tarjouspaketissa. Toivoisin todella, että tästä tarjouslinjasta siirryttäisiin pois. Olen tietoinen verotuksen muutoksista ja jatkuvista hintojen korotuspaineista, mutta koen Glorian olevan niin tasokas julkaisu, ettei jatkuva tarjoushinnoittelu tee sen imagolle hyvää.
Ensimmäinen numero vaikutti pääosin hyvältä ja freesiltä. Alkuun epäilyttänyt Tuomas Enbuske tuntui keskittyvän rahaan ja on mielenkiintoista nähdä millainen hänen linjansa tulee jatkossa olemaan. Muun muassa omien blogiensa puolella linja on rajumpi ja monet kirjoitukset ottavat vahvasti kantaa aiheisiin. Kuvien ja muun sisällön osalta on vielä liian aikaista tehdä tarkempaa analyysiä. Pisteet on kuitenkin annettava Sonia Huhtalan nappaamisesta mukaan numeroon, hän on tehnyt upeaa uraa mallina ja se tuntuu jatkuvan edelleen.
|
Riitta Lindegren 1992 |
Selvästi suurin pettymys on kuitenkin nettisivujen muutos. Askeleita parempaan päin ei juuri ole tapahtunut. Mainoksia on sivujen tekstiin nähden aivan liikaa ja bannerit ovat myös sisällöltään sopimattomia sivujen yhteyteen. Lehden imagon kannalta on epäilyttävää nähdä etusivulla mainoksia ulostuslääkkeistä, halpahallien alennusmyyntien loppurysähdyksistä ja porakoneiden vuokraamisesta. Mainokset on kohdistettu häpeällisen huonosti tai sitten kohdistamista ei ole tehty lainkaan. Nyt olisi aika viimeistään herätä tässä asiassa.
Nettisivujen houkuttelevuus on myös matalalla tasolla, informaatiota on vähän ja syitä nettisivuille vierailemiseen pitää pohtia kauan. On hyvä, että Minna Juti on selvästi päättänyt aktivoida nettisivuja, mutta materiaalia pitäisi lisätä moninkertaisella vauhdilla. Enemmän kuvia, videoita ja materiaalia, josta lukijat kokevat saavansa lisäarvoa ja kokemuksia. Myös blogit tuntuvat puuttellisilta. Edelleen. On ilahduttavaa nähdä Minna Jutin päivittävän blogiaan viikottain, mutta myös muiden blogaajien olisi aktivoiduttava. Ei huomenna, ensi viikolla tai ensi vuonna, vaan välittömästi.
Blogaajia olisi pohdittava uudestaan. Esimerkiksi Jenni Arbeliuksen tuoreimmassa blogauksessa on kolme virkettä ja sisältöä ei senkään vertaa. Ira Wichmannin blogaus taas jatkaa samaa linjaa, tunne sen luettuaan on sama kuin halolla olisi lyöty päähän. Ei näin. Hänen blogauksissaan poukkoillaan sekavasti aiheesta toiseen, sotkien mukaan loraus Lontoota, tippa työelämää ja mausteeksi aina mitä kielen päälle sillä hetkellä sattuu löytymään.
Stay classy Finland, palataan! oikeastaan vain kruunaa pannukakun. Ehdottaisin, että hänet siirettäisiin muihin tehtäviin. On toisarvoista, vaikka oma äiti olisi aiemmin tehnyt juttuja samaan lehteen. Jokaista tulee kohdella yksilönä ja väkisin ei kannata mitään yrittää, hyväksi blogaajaksi oppii vain ajan kanssa. Glorian verkkosivu on väärä paikka harjoitteluun.
Hämmästelen sitä, ettei nettisivuille ole pestattu parempia blogaajia. Esimerkiksi nykyiset paperiversion kolumnistit voisivat tuoda sivulla esiin uusia näkökulmia. Työhön voisi palkata esimerkiksi hiljalleen kuihtuvan SARA-lehden huippublogaajat Kristina Dragonin ja Raisa Cacciatoren. Dragon muistetaan edelleen Gloriasta ja mielestäni hän on edelleen vastuussa useista Glorian parhaista jutuista koko lehden historiassa. Cacciatore on puolestaan vertaansa vailla oleva pehmeiden arvojen pohtija, joka onnistuu yllättämään kerta toisensa jälkeen. Lopuksi pitää huomauttaa, että vaikka blogit mahdollistavat lyhyiden viestien kirjoittamisen odottaa Glorian tasoisen lehden verkkosivuille päätyvä lukija korkealaatuista ja sisällöllisesti kattavaa lukuelämystä ihan blogeistakin.
Lopuksi haluan ilmaista toiveen, että Riitta Lindegren palaisi muista tehtävistä nostamaan Gloriaa takaisin kukoistukseen esimerkiksi aktiivisen blogaajan roolissa. Se voisi olla yksi pieni, mutta merkittävä teko. Seurauksena lehti pääsisi takaisin jaloilleen ja se kehittyisi askeleittain 2010-luvun haasteisiin. Olisi myös syytä vahvasti pohtia useamman muotia käsittelevän blogaajan käyttämistä. Pakkaa voisi piristää esimerkiksi muotialaa tuntevalla miespuolisella blogaajalla, sillä vaikka Sami Syköllä oli vaikeutensa Glorian kanssa toi hän myös onnistuneita virtauksia lehteen erilaisen ajattelun muodossa. Vastakohtia ja mielipiteitä on oltava, siitä kiinnostava kokonaisuus muodostuu.