Luovuus ei oikeuta laiskuuteen

Kuva: Vogue Paris 03/12

Olen viime päivät lueskellut muotisuunnitelijoiden haastatteluita eri medioissa. Listalle on mahtunut muun muassa Valentino Garavania, Donna Karania, Tommy Hilfigeriä, Miuccia Pradaa ja Manolo Blahnikia  Erityisen mielenkiintoista on ollut lukea etenkin vanhempien suunnittelijoiden mielipiteitä, jotka poikkeavat huomattavasti nuoremmista kollegoistaan. Enemmän elämää nähneet ja eri sukupolvia edustavat iäkkäämmät alan merkkihenkilöt tuntuvat pääsääntöisesti olevan tyytyväisiä kaikkeen saavuttamaansa ja välillä jopa toivovat, että heistä ei tehtäisi suurta numeroa. Monet ovat kummauksuneet nuorten nykymenoa, jossa yhä useammat nuoret kollegat tuntuvat ottavan elämän turhankin kevyesti.

Aikamme muotisana luovuus on monen suunnittelijan silmissä se näkymätön ja mahtava, jonka voi tavoittaa vain tietyssä tilassa. Sen etsiminen taas oikeuttaa ottamaan vähän turhankin rennosti toisin kuin vanha kaarti teki, joka paiski hommia hiki hatussa aikaan jolloin luovuuden määritelmä oli jotain vallan muuta. Luovuudesta on tullut nyky-yhteiskunnassa melkein yhtä suuri vitsaus kuin inspiraatiosta kirjoittajille. Vanha Hemingway ei paljoa inspiraatoita etsinyt, kun seisaaltaan kirjansa kirjoitti, väkisin mestariteoksensa viimeisteli ja historiankirjoihin itsensä merkkautti.

On väärin todeta, että nykyinen sukupolvi ei tulisi missään onnistumaan tai että nykyiset sekä vielä kouluttautuvat suunnittelijat olisivat laiskoja, mutta pitää sitä sen verran vanhoja asiantuntijoita uskoa, että pelkästään fiilistelemällä tai oikeaa flowta etsimällä se mestariteos ei synny, vaan todelliset luovat innovaatiot löytyvät lopulta ennen kaikkea kovan työn kautta.

Siispä kädet heilumaan, aivot liikkeelle ja menestyksekästä viikonloppua!