keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Intro - Kuka ja miksi?

Miksi päätit avata oman blogisi?

Olen tosiaan työskennellyt jo useamman vuoden muodin ja vaatteiden parissa. Aloitin perinteisesti myymälän myynitehtävistä, mutta sen jälkeen olen siirtynyt enemmän markkinoinnin ja kokonaisen liiketoiminnan suunnitteluun. Olen työskennellyt muun muassa muotialan maahantuojan agentuurissa ja minulta löytyy myös useamman vuoden tausta toimittajan töistä. Useammat lähellä olevat ihmiset ovat ehdottaneet minulle blogaamista jo vuosia sitten, koin silloin muotiblogien olevan mielenkiintoinen alue. Tuntui kuitenkin järjettömältä blogata samanaikaisesti, kun olin aikakauslehdessä töissä. Nyt kun keskityn muuhun liiketoimintaan oli aika kypsä.

Kuka?

Olen helsinkiläinen mies ja kohta neljännes vuosisataa on ropissut mittariin. Niin kauan kuin muistan olen ollut kiinnostunut muodista ja etenkin erilaisten tuotemerkkien toiminnasta. En koe kuitenkaan olevani mikään äärimmäinen muotifriikki, sillä oma pukeutuminen on klassista ja hillittyä. Muutenkin koen naisten muodin olevan paljon mielenkiintoisampaa, kun vapauksia ja vaihtoehtoja on enemmän. Miesten muodin seuraaminen on melkeinpä puuduttavaa.

Mitä on luvassa?

Pyrin tarjoamaan vahvoja mielipiteitä ja pohtimaan muotia normiblogaajia syvällisemmin. Taustana on oma työura muodin parissa ja siellä saavutetut kontaktit. Tärkeässä roolissa on suomalaisuuden nostaminen esiin ja sen asema kansainvälisen muodin kentässä. Ollaan edelleen kuin neula heinäsuovassa, mutta suunta on oikea. Toivon, että lukijat kommentoivat rohkeasti kirjoituksia ja nostavat samalla omaa mielipidettään esiin. Kaikki palaute on erittäin tervetullutta ja palautteeseen vastataan mahdollisuuksien mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti