keskiviikko 26. lokakuuta 2011

RIITTA LINDEGREN - Par excellence

Kuva: Otava

En malta olla palaamatta ensimmäiseen blogaukseeni ja Gloriaan. Riitta Lindegren on nimittäin ollut lehtien otsikoissa viimeisten päiven ajan tiuhaan. Hän oli tänä aamuna YLE:n aamu-tv:n vieraana lähinnä uuden kirjansa vuoksi. Vaikka keskustelu keskittyi lähinnä toimittajan toimesta vaan naisten ja miesten aseman ympärille pystyi tästä haastattelusta jälleen näkemään  vilauksen siiitä miksi, Riitta Lindegren on niin arvostettu tekijä maamme muotijournalismin historiassa. Voimakkaan persoonan ohella haastattelusta huokuu huoliteltu käytös ja klassinen pukeutuminen.

Tulin itse ostaneeksi tämän opuksen ja pidän sitä kiinnostavana ensiteoksena. Lindegren on tullut tunnetuksi täsmällisenä ja taidokkaana kielenkäyttäjänä. Nyt kun annetaan mahdollisuus kuvata asioita pidemmän kaavan mukaan annetaan kirjoittajalle myös enemmän vapauksia. Lopputuloksena on kuvaus jännittävästä ajattelusta ja ei niin tavallisen toimittajan arjesta. Ennen kaikkea maukkaita ovat tietyt tapahtumat, joita kirjassa esitellään hauskoin sanakääntein. Voin avoimesti suositella kirjaa aihepiiristä kiinnostuneille ja erityisesti Riitan henkilökuvaa kaipaaville.

Kirjasta kuitenkin päästään siihen tosiasiaan, että suomalainen muotijournalismi kaipaa edelleen hänen kädenjälkeään. En ole koskaan täysin uskonut eläköitymiseen ja siihen, että esimerkiksi toimituksia tulisi uudistaa pelkästään uudistumisen riemusta. Uskoisin, että Riitalla olisi vielä paljon annettavaa maamme muotijournalismille esimerkiksi jossain pienessä vakituisessa kirjoitusroolissa. Suomalainen muotijournalismi on parhaillaan mullistuksen alaisena, kun markkinoille on muutaman viime vuoden aikana tullut useita uusia julkaisuja ELLE ja Olivia etunenässä, mutta kaipaamme edelleen sitä johtavaa persoonaa, joka on nyt siirtynyt kivijalkatoimistoon viettämään naputtelun täyttämiä eläkepäiviään. Sitä eivät toiseksi parhaat tai edes uuden sukupolven ahkerat blogaajat pysty korvaamaan.

Linkki haastatteluun - YLE Areena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti