KENGÄT - suomalaisen muotiteollisuuden viimeinen mahdollisuus

Kuva: FINSK

Suomen muotiteollisuuden tilaa on kommentoitu ahkerasti. On näkökulma mikä tahansa ei nykytilannetta voi pitää edes hyvänä. Marimekko on ihamuotilalaisella korpivaelluksella, IVANAhelsinki tuntuu jämähtäneen tiettyyn vaiheeseen ennen Paolan Suhosen uutta uraa ja Tiia Vanhatapio on noussut tunnetuksi, joskin marginaaliseksi tekijäksi. Kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän pieniä tekijöitä, joilta on turha odottaa lähiaikoina maailman valloittamista.

Kenkäteollisuudella on kuitenkin mennyt paremmin. Minna Parikka on ihastuttanut toistuvasti vintagesta kiinnostuneita ja monia muitakin suomalaisen designing ystäviä, vaikka itse kengät tehdäänkin kaukana Suomesta. Aki Choklat on pääosin miesten jalkineisiin erikoistunut suunnittelija, joka on tehnyt pitkän ja kansainvälisesti menestyksekkään uran. On jopa ironista, että hänet tunnetaan maailmalla Suomea paremmin. Julia Lundsten on brändinsä FINSK:in ohella noussut suursuosioon viimeistään Lady Gagan käyttäessä FINSK:in eksoottiseksi luennehdittavia jalkineita. Hänet myös palkittiin ELLE-lehden vuoden 2010 asustesuunnittelijana. FINSK toimii Lontoosta käsin, jossa Julia myös asuu.

Lyhyenkin perehtymisen perusteella voi huomata jalkinemuodin olevan se tämän hetken ykkösjuttu, kun mietitään kansainvälisiä markkinoita. Edellä mainittujen kolmen suunnittelijan jalkineita on näkynyt aina kansainvälisissä huippulehdissä asti ja niiden myyntiverkosto on laaja. Näkyvyyttä heidän tuotteensa ovat saaneet, kun esimerkiksi artistit ja näyttelijättäret ovat esiintyneet punaisella matolla suomalaista designia edustavissa jalkineissa. Suunnittelijoita kuitenkin yhdistää se, että kotimaastaan huolimatta kaikki operoivat ulkomailta käsin ja myös jalkinetuotanto on jossain muualla, vaikka kaikki kolme edustavat jo huomattavasti hintavampia kenkiä, joita ei missään tapauksessa pidä sekoittaa mihinkään tusinatuotteisiin.

Uskallan kuitenkin väittää, että on olemassa mahdollisuus, joka tarjoaisi ennen näkemättömän tavan yhdistää suomalaista jalkinesuunnittelua ja teollisuuden tarjoamaa materiaaliosaamista. Siitä kuitenkin lisää ensi kerralla.

RIITTA LINDEGREN - Par excellence

Kuva: Otava

En malta olla palaamatta ensimmäiseen blogaukseeni ja Gloriaan. Riitta Lindegren on nimittäin ollut lehtien otsikoissa viimeisten päiven ajan tiuhaan. Hän oli tänä aamuna YLE:n aamu-tv:n vieraana lähinnä uuden kirjansa vuoksi. Vaikka keskustelu keskittyi lähinnä toimittajan toimesta vaan naisten ja miesten aseman ympärille pystyi tästä haastattelusta jälleen näkemään  vilauksen siiitä miksi, Riitta Lindegren on niin arvostettu tekijä maamme muotijournalismin historiassa. Voimakkaan persoonan ohella haastattelusta huokuu huoliteltu käytös ja klassinen pukeutuminen.

Tulin itse ostaneeksi tämän opuksen ja pidän sitä kiinnostavana ensiteoksena. Lindegren on tullut tunnetuksi täsmällisenä ja taidokkaana kielenkäyttäjänä. Nyt kun annetaan mahdollisuus kuvata asioita pidemmän kaavan mukaan annetaan kirjoittajalle myös enemmän vapauksia. Lopputuloksena on kuvaus jännittävästä ajattelusta ja ei niin tavallisen toimittajan arjesta. Ennen kaikkea maukkaita ovat tietyt tapahtumat, joita kirjassa esitellään hauskoin sanakääntein. Voin avoimesti suositella kirjaa aihepiiristä kiinnostuneille ja erityisesti Riitan henkilökuvaa kaipaaville.

Kirjasta kuitenkin päästään siihen tosiasiaan, että suomalainen muotijournalismi kaipaa edelleen hänen kädenjälkeään. En ole koskaan täysin uskonut eläköitymiseen ja siihen, että esimerkiksi toimituksia tulisi uudistaa pelkästään uudistumisen riemusta. Uskoisin, että Riitalla olisi vielä paljon annettavaa maamme muotijournalismille esimerkiksi jossain pienessä vakituisessa kirjoitusroolissa. Suomalainen muotijournalismi on parhaillaan mullistuksen alaisena, kun markkinoille on muutaman viime vuoden aikana tullut useita uusia julkaisuja ELLE ja Olivia etunenässä, mutta kaipaamme edelleen sitä johtavaa persoonaa, joka on nyt siirtynyt kivijalkatoimistoon viettämään naputtelun täyttämiä eläkepäiviään. Sitä eivät toiseksi parhaat tai edes uuden sukupolven ahkerat blogaajat pysty korvaamaan.

Linkki haastatteluun - YLE Areena

Intro - Kuka ja miksi?

Miksi päätit avata oman blogisi?

Olen tosiaan työskennellyt jo useamman vuoden muodin ja vaatteiden parissa. Aloitin perinteisesti myymälän myynitehtävistä, mutta sen jälkeen olen siirtynyt enemmän markkinoinnin ja kokonaisen liiketoiminnan suunnitteluun. Olen työskennellyt muun muassa muotialan maahantuojan agentuurissa ja minulta löytyy myös useamman vuoden tausta toimittajan töistä. Useammat lähellä olevat ihmiset ovat ehdottaneet minulle blogaamista jo vuosia sitten, koin silloin muotiblogien olevan mielenkiintoinen alue. Tuntui kuitenkin järjettömältä blogata samanaikaisesti, kun olin aikakauslehdessä töissä. Nyt kun keskityn muuhun liiketoimintaan oli aika kypsä.

Kuka?

Olen helsinkiläinen mies ja kohta neljännes vuosisataa on ropissut mittariin. Niin kauan kuin muistan olen ollut kiinnostunut muodista ja etenkin erilaisten tuotemerkkien toiminnasta. En koe kuitenkaan olevani mikään äärimmäinen muotifriikki, sillä oma pukeutuminen on klassista ja hillittyä. Muutenkin koen naisten muodin olevan paljon mielenkiintoisampaa, kun vapauksia ja vaihtoehtoja on enemmän. Miesten muodin seuraaminen on melkeinpä puuduttavaa.

Mitä on luvassa?

Pyrin tarjoamaan vahvoja mielipiteitä ja pohtimaan muotia normiblogaajia syvällisemmin. Taustana on oma työura muodin parissa ja siellä saavutetut kontaktit. Tärkeässä roolissa on suomalaisuuden nostaminen esiin ja sen asema kansainvälisen muodin kentässä. Ollaan edelleen kuin neula heinäsuovassa, mutta suunta on oikea. Toivon, että lukijat kommentoivat rohkeasti kirjoituksia ja nostavat samalla omaa mielipidettään esiin. Kaikki palaute on erittäin tervetullutta ja palautteeseen vastataan mahdollisuuksien mukaan.

GLORIA-lehden kasvu, nousu ja tuho?

Kuva: lehtipaja.fi

Olen jo pidemmän aikaa ollut huolestunut Suomen laadukkaimman muotilehden uudesta suunnasta. Gloria on monille suomalaisille edelleen käsite hyvin tehdystä, kunnolliselle paperille printatusta, kuukausittaisesta muoti edellä kulkevasta aikakausilehdestä. Vaikka lehti on suunnattu tietylle lukijasegmentille ovat sen parissa viihtyneet monet lukijankuntaan kuulumattomat kuten nuoret tytöt ja me miehetkin. Glorian salaisuutena oli Riitta Lindegrenin oiva käsitys siitä, mitä kansainvälisistä muodin huippujulkaisuista kuten Voguesta, Harper's Bazaarista ja lukuisista italialaisista alan julkaisusta voi ottaa mallia, mutta muuntaa se hillitympänä suomalaiseen makuun.

Gloria oli käsite. Se ei ollut halpaa ja poukkoilevaa journalismia kansan syviin riveihin. Vaan sopivalla tavalla sivistynyt ja tyylilleen uskollinen julkaisu. Monille Gloria oli selvä valinta julkaisuksi, joka oli pakko tilata kotiin. Muotialan ammattilaiset puolestaan pystyivät vuosien ajan näyttämään ulkolaisille ystävilleen kahden loistavan valokuvaajan töitä, kun Gloria luotti Marica Rosengårdin ja Kira Gluschkoffin ammattitaitoon. Gloriasti pystyi olla aidosti ylpeä. Se on saavutus, joka Suomessa on harvinaista. Kaikki on kuitenkin katoavaista, sillä Riitta Lindegrenin siirtyessä syrjään Sami Sykkö nousi päätoimittajan paikalle. Alku oli lupaava, sillä muutokset olivat hillittyjä ja  etenkin Kirsi Pyrhösen valitseminen kanteen räjäytti potin.

En tunne Sami Sykköä, mutta häntä median välityksellä seuranneena voi häntä pitää Riitta Lindegrenin täydellisenä vastakohtana. Siinä missä Riitta piti tyyliä ja asiallisuutta yllä, on Sami kuin räjähtävä ruutitynnri. Pidän Samia ehdottomasti mielenkiintoisena persoonana, mutta en ole tyytyväinen suuntaan, johon Gloria on hänen käsissään kehittynyt. Lehteä on muokattu voimakkaasti ja sen sisällön painotukset ovat muuttuneet. Sami Sykön mukaan ideana oli tarjota kansainvälistä tunnelmaa ja viedä Gloria uudelle vuosikymmenelle. Minusta suunta on kuitenkin väärä. Vaikka idea kehittää hyvää konseptia on luonteva, eivät muutokset ole erityisen onnistuneita.

Sisällön puolella muodin osuus näyttää vähentyneen ja tilalle on tullut jonninjoutavaa tusinajournalismia, juuri sellaista mitä Gloriaan ei ennen olisi päästetty. Myös ennen Glorian suurimpana valttina pidettyjä editorialeeja on muutettu, sillä nyt vähintään joka toisessa numerossa löytyy sivuja, joissa kuvien voimakeinona käytetään valkoisia palkkeja kuvan molemmin puolin. Tiedän, että monet suositut muotilehdet käyttävät samoja keinoja, mutta mielestäni ne eivät kuitenkaan sovi Glorian tyyliin. Täytyy olla myös aidosti huolestunut Glorian verkkosivujen uudistuksesta. Riitta Lindegrenin aikaan nettisivuihin ei juurikaan panostettu, mutta kaikki sivuilla olevat elementit sentään toimivat.

Nyt uudistunut verkkosivu on sanalla sanoen hirveää katseltavaa. Etusivun yllä ja oikealla sivulla on jättimäiset bannerit, jotka kirjoitushetkellä mainostavat laihdutuslääkettä ja Kauppakalenteria. Taustana toimii halpa kopio Guccin kuuluisasta printistä ja etusivulla keskiössä on humoristisesti kuvattu kasa uusista blogaajista, joiden tasokaan ei mieltä hivele. Muutaman vuosikymmenen takaiseen maailmaan jumiutunut Leinita Airisto haluaa seksikauppaa kuriin ja Ira Wichmann on oppinut Lontoossa, että IKEA:sta ostettavilla pick&drop kalusteilla ei saa luonnollisuutta. Kovin paljoakaan ei vaadi, että ymmärtää kuinka metsässä Sami Sykön luotsaama Gloria nyt on. Ja se kyllä näkyy, ennen niin korkealuokkainen Gloria on ottanut kunnollisen mahalaskun. Irtonumeroita myydään yhä useammin isojen keltaisten alennustekstien sävyttäminä ja nykysuunta on askel kohti lopun alkua. Valitettavaa.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla