lauantai 11. helmikuuta 2012

L´OFFICIEL - kansainvälisen muotimaailman timantti


Luen jo töiden vuoksi monia kansainvälisiä muotilehtiä. Ja olen jo useamman vuoden tilannut itse muita ja harvinaisempia. Esimerkiksi Saksan Voguen saaminen kotiin kannettuna oli ennen työn ja tuskan takana, mutta nyt lehteä saa kotiin jo kohtuullisen kivuttomasti. Parhaimmillaan luukusta kolahtaa useampia lehtiä päivittäin ja etenkin painavampien erikoisnumeroiden kanssa käy jo postinkantajaa sääliksi, useammin kuin kerran olen joutunut liikkumaan lähimpään postiin hakemaan laatikkoon mahtumattomia eepoksia.

Lehdistä on tullut harrastus ja viimeisen laskennan aikana hyllystä löytyi reilut sata lehteä. Nyt olen joutunut kuitenkin sijoittelemaan lehtiä uusiin koteihin, sillä Helsingissä ylimääräisten varastoneliöiden hinnat ovat kivuliaita. Olen kuitenkin säästänyt aina tärkeitä numeroita, joissa on jotain erityistä kuten juhlanumeroita, erikoisnumeroita tai muuten vaan  mieleen jääneitä yksilöitä. Kaipaisin kovasti mahdollisuutta pitää esimerkiksi kirjastoa tai lehtikiertoa näiden Suomen ulkopuolelta tulevien muotilehtien osalta. Ainakin itse haluaisin tarjota omille lehdilleni lukumahdollisuutta myös muille halukkaille. Niinpä, hyviä ideoita otetaan vastaan.

Halusin nostaa tähän samaan esille mielestäni parhaan ranskalaisen muotilehden eli L´officielin ja tuoreen helmikuun numeron. Michael Robertsin kuvaama ja Monica Pillossion stailaama Afrikkaan keskittyvä kuvakavalkadi on omaan silmääni lumoava. En muista pitkään aikaan nähneeni yhtä kauniita ja samalla kiinnostavia kuvia.



2 kommenttia:

  1. Huh, ompas huimia kuvia! Varsinkin tuo lila-taustainen kuva hivelee silmää - sommittelu, värit, muodot... :D <3

    VastaaPoista
  2. Joo olen samaa mieltä, en muista vähään aikaan yhtä upeita kuvia nähneeni, vaikka lehtiä tulee ahmittua päivittäin ympäri maailmaa. Kannattaa varmaan pistää Robertsin nimi mieleen.

    VastaaPoista